Suuni täyttyi vierailla nimillä heidän lupaustensa metallinen maku ruostutti kurkkuni jättäen minut mykäksi kaaduin polvilleni vuorikiipeilijän haaveisiin ja nyt elämäni roikkuu itkevän bluesin varassa, kuin hopealanka joka erottaa unen ja matkanteon nämä nailonkielet sitovat minut tuoliin, jossa en kuolleena, en myöskään elävänä, vaan kuin puoliunessa lausun runoja mollisoinnussa runoja, jotka saisivat itkemään jumalan tyttäristä sen kaikkein haureimmankin heillä on parempi olla rukousnauha kädessään, kuin pukiessaan rintaliivejä heille on myos helpompaa viedä ihmishenkiä joka kerta niin tehdessään Lähetän teille rakkauden postikortteja: luoti sydämiinne suoraan aseeni piipusta, koska yhä edelleen rakastan huoran tuoksua aamulla ja aamun ensimmäista tupakkaa En ole ystävänne, en ole myöskään vihollisenne palasin todellisuudesta jossa kyseisillä sanoilla ei ole merkitystä en myöskään ole enää se susi joka joskus olin, myytyäni sieluni ja ruumiini koston nimessä olen enää vain pelkkä koira